Iisalmen Sahat luottaa Vuorenmaan toimitusvarmuuteen

Iisalmen Sahat ja Vuorenmaa ovat tiivistäneet yhteistyötään muutaman vuoden ajan. Vuorenmaan tarjonta sopii erinomaisesti sahateollisuuden tarpeisiin: tuotevalikoima kattaa voimansiirron tuotteet, kuten sähkömoottorit, ketjut ja hihnat, sekä pneumaattiset venttiilit, tiivisteet, laakeripesät, laakerit ja nivelet. Nämä kaikki ovat sahoilla elintärkeitä kulutusosia, jolloin toimittajan toimitusvarmuus ja reagointinopeus myös yllättävissä tilanteissa ovat oleellisen tärkeitä.

”Olen tyytyväinen siihen, että olemme onnistuneet yhdessä ennakoimaan tarpeita, ettei ole tullut yllätyksiä. Meillä seurataan tarkasti omaa varastoa, sillä on tärkeää, että tietyt varaosat ovat heti saatavilla huoltoja tai yllättäviä laiterikkoja varten”, kertoo mekaanisesta kunnossapidosta vastaava Mikko Mehtonen Iisalmen Sahoilta.

Henkilokuva_IisalmenSahat

Kuvassa:  Mikko Mehtonen Iisalmen Sahoilta (oik.) ja Antti Turunen Vuorenmaalta.

Iisalmessa saha on toiminnassa kolmessa vuorossa myös viikonloppuisin, joten kunnossapitotoiminta on jatkuvaa. Kunnossapidossa työskentelee kahdeksan mekaanikkoa, joista Mehtonen on yksi. Mehtonen kertoo työskennelleensä yli 10 vuotta Iisalmen Sahoilla. Siirtyminen sahan kunnossapitopuolelle on tapahtunut pikkuhiljaa ja hänen nykyiset työtehtävänsä ovat puoliksi hallinnon puolella ja puoliksi kunnossapidossa. Hänen vastuulleen kuuluvat mm. varaosat, vuorolistat ja työsuunnittelu.

Alun perin levyseppähitsaajaksi ammattikoulusta valmistunut Mehtonen suoritti jatko-opinnot ammattikorkeakoulussa konetekniikan puolella ja luki itsensä konetekniikan insinööriksi. Valmistumisen jälkeen hänelle on siirtynyt tehtäviä ja vastuita suunnittelusta, projekteista ja varaosapuolelta. Myös lähestyvän heinäkuisen vuosihuollon suunnittelu kuuluu Mikko Mehtosen työpöydälle. Hän kertoo, että valmistautuminen suureen urakkaan on aloitettu ja tarvittavia varaosia, kuten ketjuja, hihnoja, laakereita ja tiivisteitä, on jo alettu varamaan valmiiksi.

Nopea reagointi saa kiitosta

Mikko Mehtonen kiittelee vuolaasti Vuorenmaan ja erityisesti yhteyshenkilön, Antti Turusen, palvelualttiutta:

”Saan tiedusteluihin vastaukset nopeasti ja Vuorenmaan organisaation asiantuntemuksella olemme saaneet hiottua monet yksityiskohdat kohdilleen. Erityisesti arvostan sitä, että Vuorenmaalla panostetaan oikean ratkaisun etsimiseen asiakkaalle”, Mehtonen sanoo.

Vuorenmaan tekninen myyjä Antti Turunen kertoo, että on mielenkiintoista etsiä ratkaisuja, myös niitä erikoisempia, tarpeen mukaan. Hän korostaa, että Vuorenmaan osaamisalueelta löytyy suurin osa sahalaitoksen tuotteista jo valmiina, monet valmiina varastosta jopa seuraavaksi päiväksi toimitettuna.

Yhteinen halu kehittyä ja kehittää toimintaa molemmin puolin on vaikuttaa olevan keskeinen osa tyytyväisyyttä. Yhteistyötä on kehitetty jatkuvasti ja säännöllisissä katselmuksissa toimitusjohtajan kanssa etsitään kehityskohteita kaksi kertaa vuodessa. Seuraava Vuorenmaan ja Iisalmen Sahojen yhteinen kehityskohde liittyy varastointiin ja automaatioon, sillä tilausten kulkua yritysten välillä on tarkoituksena sujuvoittaa ja automatisoida.

Uusi kuivalajittelu- ja paketointilaitos lisää tuotantokapasiteettia

Varaosien varastoinnin suhteen sahalla on suurta vaihtelua, sillä sahalaitoksella on käytössä laitteita 1980-luvulta, kun taas uusimmat ovat vuonna 2025 käynnistyneessä uudessa laitoksessa. Uusi kunnossapitojärjestelmä on käyttöönotossa. Kun se saadaan täyteen toimintaan, se parantaa tietoisuutta varaosatarpeista. Tarvittavan varaosavalikoiman rakentaminen päästään käynnistämään vasta näiden jälkeen.

IisalmenSahat_alue_16-9-s

Hyvänä apuna tässä on myös varaosatoimittajan asiantuntemus, jonka avulla ratkaisun löytämiseen saa tukea ja erilaisia näkökulmia. Esimerkkinä Mehtonen mainitsee, että uudessakin laitoksessa on jatkuvasti kehitettävää ja parannettavaa, ja yhteistyössä Vuorenmaan kanssa on löydetty uusia ratkaisuja mm. hihnakäyttöihin. Myös Vuorenmaalta löytyvä kattava tiivistevalikoima on ollut hyvä täydennys yhteistyössä.

”Parasta työssäni on, kun jatkuvasti tietotaito kehittyy ja uutta pystyy oppimaan joka päivä. Vielä ei ole tullut yhtään samanlaista päivää”, Mehtonen sanoo. Hän kuvailee, että työt kunnossapidossa ovat ongelmanratkaisua: välillä huolletaan, välillä korjataan, välillä on kiire ja välillä on aikaa keskittyä kehittämiseen, kuten häiriökartoitukseen ja ongelmakohtien tunnistamiseen sekä ratkaisujen löytämiseen niihin.

Sahan korkea käyttöaste näkyy vaatimuksissa kunnossapidolle.

”Uusi laitos tuo vaihtelua työhön, monta kymmentä konetta läpi koluttavana ja olen saanut huomata, että uudessakin laitoksessa on jatkuvasti kehitettävää ja parannettavaa”, Mehtonen toteaa tyytyväisenä.

Iisalmen Sahat lyhyesti
  • 1920-luvulla perustettu keskisuuri saha Pohjois-Savossa
  • Tuotantokapasiteetti: 220 000 kuutiota vuodessa (vuonna 2025)
  • Toimituksia 20 eri maahan
  • Henkilöstö: 50 työntekijää, 20 aliurakoitsijoiden työntekijää
  • Noin 60 % tuotannostamme on kuusisahatavaraa ja 40 % mäntysahatavaraa.
  • Raaka-aineemme tulee 100 % Suomesta, lähinnä Pohjois-Savosta ja Kainuusta.
Lisää aiheesta

Ajankohtaista

Uutinen Henkilöstö
27.4.2026
Haemme kenttämyyjää Vaasaan
Pohjoinen Teollisuus banneri
Uutinen Tapahtumat
22.4.2026
Olemme mukana Pohjoinen Teollisuus -tapahtumassa
Uutinen Tapahtumat
10.4.2026
Lapuan Asiakaspäivä 15.4.2026 - tervetuloa!

Tilaa uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeemme saat muutaman kerran vuodessa uusimmat kuulumiset tuoteryhmistä ja muista ajankohtaisista aiheista suoraan sähköpostiisi.