Vastuullisuus Vuorenmaalla

Vuorenmaa on noudattanut vastuullisuuteen liittyviä toimintamalleja jo yrityksen alkuajoista lähtien. Kun yhtiö perustettiin, niin toiminta perustui kiertotaloudelle, sitä ei silloin vielä kutsuttu sillä nimellä vaan puhuttiin romuttamotoiminnasta. Myöhemmin kun toimintaa laajennettiin ja toimittajia valittiin kumppaneiksi, niin nekin ratkaisut ovat olleet kestäviä ratkaisuja, sillä yhteistyö useimpien päämiestemme kanssa kestänyt vuosikymmeniä. 

Tuulivoima_web
CO2-vapaata energiaa
Itse hankkimamme sähkö on alkuperätakuumerkittyä 100% hiilidioksidivapaata energiaa. Tarkastelemme jatkuvasti keinoja sähkön ja energian kulutuksen vähentämiseen omissa toimipisteissämme.
Vastuullisuus-teamwork
Hyvinvoiva henkilöstö

Henkilöstö on tärkein voimavaramme ja haluamme panostaa henkilöstön hyvinvointiin. Käytössämme on laajat työterveyshuollon palvelut sovitettuna eri ikäryhmien tarpeisiin.

Vuonna 2023 työtyytyväisyyskyselyssä saimme kokonaisarvosanaksi 4.1/5!

Vuorenmaan-paketit_web
Vastuullinen toimitusketju
Toimimme tunnettujen toimittajien kanssa. Pitkäaikaiset suhteet päämiehiimme takaavat asiakkaalle laadukkaat tuotteet ja vakaan toimitusketjun. Esimerkiksi hihnatoimittaja Optibeltin kanssa yhteistyötä on tehty jo 70 vuoden ajan ja laakeritoimittaja Schaefflerin kanssa noin 60 vuotta, mikä on mahdollistanut yhteistyön kehittämisen ja myös tulevaisuudessa haluamme huolehtia koko toimitusketjun vastuullisuudesta yhdessä kumppaniemme kanssa.
Kuvitus-Vuorenmaa-Hiilijalanjalki-merkki-1
Ympäristövastuullisuus

Keskuskauppakamari on myöntänyt Vuorenmaalle Hiilijalanjälki laskettu -merkin, joka osoittaa organisaation aloittaneen ilmastotyön kansainvälisen GHG-protokollan avulla.

Merkin saamiseksi yrityksen on laskettava hiilijalanjälki sekä omasta toiminnasta että ostoenergiapäästöistä. Yrityksen omaan toimintaan (scope 1) kuuluvat esimerkiksi omien kiinteistöjen ja ajoneuvojen päästöt ja ostoenergiaan (scope 2) muun muassa ostettu sähkö, höyry, lämmitys ja jäähdytys.

Vuorenmaan laskennallinen hiilijalanjälki on tällä hetkellä 95,72 tCO₂e. Seuraavaksi asetamme tavoitteet hiilijalanjäljen pienentämiseen. Omalta osaltamme haluamme olla mukana ilmastovaikutusten vähentämisessä.