Miten meillä menee? Työhyvinvointi Vuorenmaalla

smile

Toteutimme keväällä työhyvinvointikyselyn henkilöstölle. ​Tutkimuksessa jokainen Vuorenmaalainen pääsi arvioimaan henkilöstökokemukseen, hyvinvointiin ja työkykyyn vaikuttavia asioita asteikolla yhdestä viiteen ja työyhteisön kehittämistä varten saatiin selville työyhteisön vahvuuksia ja kehittämiskohteita. Kyselyn tuloksia on nyt läpikäyty Vuorenmaalaisten kanssa ja iloksemme voimme todeta, että meillä panostukset henkilöstön hyvinvointiin näkyvät hyvänä työvireenä.

Päivittäinen työ motivoi ja tuo onnistumisen kokemuksia

Työhyvinvoinnin kannalta on tärkeää, että työ tuo onnistumisen kokemuksia. Työvälineet tukevat työssä onnistumista ja henkilöstö pääsee toteuttamaan itseään omilla vahvuusalueillaan. Vuorenmaalaiset kokevat olonsa työssä motivoituneeksi ja energiseksi.

Minulla on mahdollisuus tehdä päivittäin asioita, jotka osaan parhaiten. (4,2)

Olen motivoitunut ja energinen. (4,1)

Minulla on käytössä työvälineet, jotka tarvitsen työssäni onnistumiseen. (4,3)

Työyhteisö on positiivinen voimavara

Toimiva työyhteisö luo pohjan hyvälle yhteistyölle ja on positiivinen voimavara jäsenilleen. Jokainen työyhteisön jäsen vaikuttaa omalla toiminnallaan työyhteisön ilmapiiriin ja siihen, että aamulla on mukava tulla töihin. Hyvä esimiestyö osaltaan lisää yhteisöllisyyden tunnetta. Vuorenmaalaisten vuorovaikutussuhteet töissä ovat positiivisia ja lähiesimiehen kanssa on mukava työskennellä.

Minulla on töissä positiivisia vuorovaikutussuhteita. (4,4)

Lähiesimieheni kanssa on mukava työskennellä. (4,2)

Luotan lähiesimieheeni. (4,2)

Odotukset, roolit ja vastuut ovat selkeitä

Organisaation selkeät toimintamallit, odotukset ja roolit vahvistavat sisäistä motivaatiota ja täyttävät psykologisen tarpeen autonomiasta, itsensä toteuttamisesta sekä yhteenkuuluvuudesta. Vuorenmaalla saadaan myös aikaiseksi ja tavoitteet ovat saavutettavissa.

Tiedän mitä minulta odotetaan työssäni. (4,4)

Koen aikaansaamisen tunnetta. (4,2)

Pystyn saavuttamaan tavoitteeni. (4,1)

Työhyvinvoinnin saralla tulokset ovat meillä monella mittarilla erinomaiset. Iloitsemme onnistumisista ja tarkastelemme kehittämiskohteita avoimin mielin. Uskomme kaikessa tekemisessä jatkuvaan parantamiseen ja työhyvinvoinnin kehittämiseenkin panostamme jatkuvasti. Nyt saatujen tulosten pohjalta on määritelty kehittämistoimenpiteitä, joiden hedelmiä tarkastellaan seuraavan kerran toteutettavassa kyselyssä kahden vuoden kuluttua.

Lisää aiheesta

Ajankohtaista

Vuorenmaa valomainos
Uutinen
27.11.2024
Tampereen toimipiste muuttaa tammikuussa
Uutinen
24.10.2024
Haemme teknistä myyjää Raahen toimipisteeseen
Uutinen
11.10.2024
Nimitysuutinen: Jani Kuusisto avainasiakaspäälliköksi

Tilaa uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeemme saat muutaman kerran vuodessa uusimmat kuulumiset tuoteryhmistä ja muista ajankohtaisista aiheista suoraan sähköpostiisi.