Kati Lindström vahvistamaan myyntiä Etelä-Suomen alueella

Kati Lindström on nimitetty avainasiakaspäälliköksi 3.3.2025 alkaen. Kati palaa Vuorenmaalle kolmen vuoden tauon jälkeen ja hän työskentelee Turun toimipisteellä palvellen asiakkaitamme Etelä-Suomen alueella.

DSC05932 julkaisuun-web-small-raj

”Ensimmäiset päivät Vuorenmaalla ovat tuntuneet kotiinpaluulta. Olen saanut lämpimän vastaanoton niin kollegoilta, asiakkailta kuin yhteistyökumppaneiltakin, joten on ollut helppoa palata takaisin. Erityisen mukavalta on tuntunut palata takaisin isompaan työyhteisöön ja yritykseen, jossa henkilökunnasta huolehditaan aidosti. Vuorenmaa on poissaoloni aikana kehittynyt monin tavoin ja odotan innolla työskentelyä asiakkaidemme kanssa”, kertoo Kati ensimmäisten viikkojen ajatuksistaan.

Katilla on vahva tausta laakereissa ja voimansiirron tuotteissa ja hän palvelee teollisuuden asiakaskuntaa vankalla pitkän käytännön kokemuksen tuomalla ammattitaidolla.

”On hienoa saada Kati takaisin Vuorenmaalle. Kati tuntee jo valmiiksi Vuorenmaan asiakaskuntaa ja hänellä on meidän voimansiirron tuotteiden erinomainen tuntemus. Katin positiivinen ja eteenpäin menevä asenne sopii työyhteisöömme mainiosti”, sanoo myyntijohtaja Ville Orrenmaa.

Lisää aiheesta
,

Ajankohtaista

Sähkömoottori ja sähköeristetty FAG-laakeri
Uutinen Laakerit
26.3.2025
Vuorenmaalta saat myös sähköeristetyt laakerit
Uutinen Henkilöstö
13.3.2025
Kati Lindström vahvistamaan myyntiä Etelä-Suomen alueella
Uutinen
9.1.2025
Mikko Isopahkala vahvistamaan Pohjois-Pohjanmaan myyntiä

Tilaa uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeemme saat muutaman kerran vuodessa uusimmat kuulumiset tuoteryhmistä ja muista ajankohtaisista aiheista suoraan sähköpostiisi.