Jälleenmyyjät kokoontuivat koulutukseen

Vuorenmaa järjesti palvelupistejälleenmyyjilleen koulutuspäivän Lapuan toimipisteessä. Osallistujat pääsivät tutustumaan Vuorenmaan keskusvarastoon ja sen toimintoihin. Lisäksi he saivat tutustua Vuorenmaan omaan tiivistetuotantoon, jonka tarjoamat nopeat toimitusajat saivat kiitosta ja herättivät runsaasti kiinnostusta.

Jamyt-2024-tiiviste-esittely-web-1

Kuva: Taneli Hiekka esitteli Vuorenmaan tiivistesorvilla toteutettuja tiivisteitä.

Saimme kuulla esimerkin tilanteesta, jossa jälleenmyyjän asiakas oli tarvinnut 50-luvulta peräisin olevaan koneeseen sopivan tiivisteen. Sopivaa ei ollut mistään valmiina löytynyt, mutta tarpeeseen sopiva tiiviste sorvattiin Vuorenmaalla vanhan tiivisteen mittojen mukaan, ja asiakas sai tarvitsemansa tiivisteen vielä saman päivän aikana.

Nopeat toimitukset ovatkin Vuorenmaan etu niin tiivistetuotannossa kuin kaikkien varastotuotteiden osalta. Vuorenmaan omassa varastossa on noin 38 000 varastonimikettä.

Laakereiden voitelusta koulutusta

Schaefflerin Pekka Tikkanen oli kertomassa laakereiden voitelusta, ja parin tunnin koulutus tarjosikin monipuolisesti tietoa laakereiden kunnossapidosta ja voitelun merkityksestä laakereiden kestävyyteen. Laakerivalmistaja Schaefflerilla on voitelulaitteita monenlaiseen käyttötarkoitukseen, ja näitäkin laitteita saa Vuorenmaalta.

Jamyt-2024-2-web

Kuva: Vuorenmaan Arto Paavola (vas.) isännöi Virosta paikalle tulleita Varson Ou:n  vieraita Lapualla.

Jälleenmyyjien kokoontuminen yhteen oli useamman vuoden tauon jälkeen selvästi tervetullut. Yhteistyökeskusteluille ja kuulumisten vaihdolle oli varattu runsaasti aikaa. Osallistujat kiittelivät päivän sisältöä, joka tarjosi uutta ja päivitettyä tietoa sopivasti.

Lisää aiheesta

Ajankohtaista

Sähkömoottorit Uutinen
11.3.2024
Innomotics panostaa jälleenmyyjien osaamiseen
Uutinen
21.2.2024
Vuorenmaa on mukana Keskuskauppakamarin Ilmasto-ohjelmassa
Uutinen
15.2.2024
Jälleenmyyjät kokoontuivat koulutukseen

Tilaa uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeemme saat muutaman kerran vuodessa uusimmat kuulumiset tuoteryhmistä ja muista ajankohtaisista aiheista suoraan sähköpostiisi.