Lisää aiheesta
Tilaa uutiskirje
Tilaamalla uutiskirjeemme saat muutaman kerran vuodessa uusimmat kuulumiset tuoteryhmistä ja muista ajankohtaisista aiheista suoraan sähköpostiisi.
Haemme Vuorenmaalle liikkuvasta asiakastyöstä nauttivaa kenttämyyjää Vaasan toimipisteelle vastamaan etenkin Pohjanmaan alueen asiakkuuksista.
Kenttämyyjänä pääset osaksi vakaata ja pitkät perinteet omaavaa perheyritystä. Työtehtäviisi kuuluu uusasiakashankinta, olemassa olevien asiakkuuksien hoito ja niiden kehittäminen. Asiakkaasi ovat pääosin Pohjanmaan alueen teollisuuden ja kunnossapidon toimijoita, ja tarpeen mukaan liikut myös esimerkiksi Etelä-Pohjanmaan suunnalla.
Haemme nyt joukkoomme myynnillistä ja oma-aloitteista tekijää, joka haluaa onnistua teknisen tukkukaupan kenttämyynnissä. Etsimämme henkilö nauttii asiakaskohtaamisista, osaa rakentaa luottamusta ja tarttuu aktiivisesti uusiin liiketoimintamahdollisuuksiin. Tehtävä sopii sinulle, jos viihdyt liikkuvassa työssä, suunnittelet omaa tekemistäsi järjestelmällisesti ja pidät siitä, että pääset vaikuttamaan oman alueesi kasvuun.
Kiinnostuitko tehtävästä tai tunnetko jonkun tehtävään sopivan?
Tutustu tehtävään tarkemmin Biisonin sivuilla >>>
Rekrytointiprosessi toteutetaan yhteistyössä Biisonin kanssa ja tehtävään valittu henkilö työllistyy suoraan Vuorenmaa Yhtiöt Oy:n kirjoille. Hakuaika tehtävään päättyy sunnuntaina 10.5.2026.
Lisätietoja tehtävästä saat Biisonilta Roope Takalalta 050 4752852 tai roope.takala@biisoni.fi