Ajankohtaista

Vuorenmaa 80 vuotta: Vahvoilla juurilla kohti tulevaisuutta

Kirjoittanut Vuorenmaa Yhtiöt | Apr 8, 2026 11:54:10 AM

Vuonna 1946 Lapualta alkanut Vuorenmaa Yhtiöiden tarina täyttää tänä vuonna 80 vuotta. Sota-ajan jälkeisestä neuvokkuudesta kasvanut teknisen tukkukaupan asiantuntija katsoo tulevaan nyt jo kolmannen sukupolven johdolla. Juhlavuosi on kunnianosoitus yhtiön juurille, mutta ennen kaikkea se on lupaus jatkuvuudesta.

Nykyinen toimitusjohtaja Emilia Vuorenmaa näkee, että yrityksen pitkäikäisyyden salaisuus piilee kestävissä perusarvoissa. Maailma on muuttunut ruutuvihosta tekoälyyn, mutta ydin on säilynyt.

– Sanotaan, että perheyrityksen kvartaali on 25 vuotta, joten meillä on nyt neljäs kvartaali käynnissä. Vaikka maailma muuttuu, peruspilarimme pysyy: etsimme asiakkaalle parhaan mahdollisen teknisen ratkaisun, Emilia Vuorenmaa toteaa.

Johtamiskulttuurin muutos ja asiantuntemus edellä

Emilia ja hänen veljensä Ville Vuorenmaa ottivat yrityksen vastuulleen 20 vuotta sitten. Nuorina yrittäjinä he loivat oman tapansa johtaa: langat eivät ole enää vain yksissä käsissä, vaan vastuuta on jaettu osaavalle henkilöstölle.

Tämä moderni ote näkyy myös siinä, miten perinteinen teollisuusala on muuttunut. Emilia on luotsannut yhtiötä asiantuntemus ja suora pohjalainen asenne edellä.
– Meillä on talo täynnä rautaisia ammattilaisia, miehiä ja naisia, ja pidämme vahvasti yhtä.

Maailman huiput luottavat perheyritykseen

Yksi Vuorenmaan vahvuuksista on poikkeuksellisen pitkät kumppanuussuhteet globaalien päämiesten kanssa. Kansainvälisten jättien silmissä 80-vuotinen perheyrittäjyys on arvokas erottautumistekijä:

  • Jatkuvuus: Globaalit päämiehet arvostavat pitkäjänteisyyttä ja luotettavuutta.
  • Vastuullisuus: Käytännön tekoja, kuten suomalaista työllistämistä ja kestävien, laadukkaiden tuotteiden valitsemista.
  • Lisäarvo: Vuorenmaa ei ole vain logistiikkatalo, vaan tekninen asiantuntija, joka selvittää haastavimmatkin ongelmat yhdessä päämiesten kanssa.

Katse horisontissa – juhlavuosi näkyy ympäri Suomen

Vaikka maailmantilanne on haastava, Vuorenmaa suuntaa tulevaan kasvuhakuisesti. Juhlavuosi näkyy pitkin vuotta asiakaspäivinä ja tapahtumina eri puolilla Suomea.

– Olemme olleet täällä 80 vuotta ja aiomme olla myös tulevaisuudessa. Vaikka maailma heilahtelee, me seisomme vahvasti asiakkaidemme rinnalla, Emilia Vuorenmaa päättää.