Tommi Tasanto on nimitetty avainasiakaspäälliköksi Vuorenmaalle 1.9.2024 alkaen. Tommilla on vahva osaaminen tiivisteistä, mutta uudessa tehtävässään hän palvelee Vuorenmaan asiakkaita koko tuotevalikoiman laajuudelta ympäri Suomea.
”Tuntuu kuin olisin tullut takaisin kotiin”, kertoo Tommi Tasanto tuntemuksistaan Vuorenmaalla neljän vuoden tauon jälkeen. ”Pääsen aloittamaan työt puhtaalta pöydältä ja odotan innolla pääsyä mukaan uusiin teollisuusasiakkuuksiin ja ratkomaan laajasti eri toimialojen tiiviste- ja muita haasteita”.
Tommin tehtävä painottuu myös uusasiakashankintaan ja erikoistiivisteosaamiseen.
"Tommilla on vahvaa osaamista erityisesti tiivisteistä, mutta myös muut Vuorenmaan tuoteryhmät ovat tuttuja. Vaikka uusasiakashankintaa tehdäänkin varmasti tiivistekärjellä, niin tarkoituksena on saada meille kokonaisvaltaisia asiakkuuksia koko tuotevalikoiman laajuudelta. Tommi tekee myyntiä koko Suomessa kentällä ja kotitoimistolta käsin, eli erityisiä toimipisteisiin liittyviä vastuita tai tehtäviä hänellä ei ole. Näin saadaan lisäpanostuksia kasvuun, jossa niitä varmasti tällä hetkellä tarvitaan", taustoittaa myyntijohtaja Ville Orrenmaa.
Tommilla on vahva osaaminen tiivisteistä ja niihin liittyvä erikoisosaaminen tulee vahvistamaan Vuorenmaan koko organisaatiota.
”Lääketeollisuuden ja elintarviketeollisuuden asiakkuudet ovat minulle entuudestaan tuttuja ja molempiin toimialoihin liittyvän vaatimusmäärittelyn puitteissa toimiminen on minulle tuttua. Tämä tarjoaa Vuorenmaalle mahdollisuuksia syventää asiakassuhteita erikoistiivisteiden osaamisen kautta”, Tommi toteaa.
Paluu Vuorenmaalle on tuntunut hyvältä ja Tommi arvostaa eteenpäin menevän yrityksen tunnelmaa ja toiminnan tavoitteellisuutta.
”Olen ollut tyytyväinen näkemääni ja huomaan, että Vuorenmaalla asioita on ajateltu isosta kokonaisuudesta aina pienempiin yksityiskohtiin. Mielestäni Vuorenmaalla huokuu tekemisen meininki ja halu tehdä asioita hyvin”, Tommi iloitsee.